Ajankohtaista‎ > ‎

KyIF 2002 syntyneet voittoon Hyvinkään Intersport-turnauksessa 2012

lähettänyt Juuso Henriksson 10.6.2012 klo 12.20   [ 11.6.2012 klo 8.15 päivitetty ]
Osallistuimme kahdella tasavahvalla ryhmällä Hyvinkäällä 9.-10.6.2012 pelatun Intersport-turnauksen kilpasarjaan. 02-kyiffiläiset esiintyivät turnauksessa hienosti ja tulostakin syntyi.


Turnausvoitto Kirkkonummelle!

Kilpasarjan B-lohkossa KyIF-02 Chelsea nimellä pelannut toinen ryhmämme suoritti lauantain alkusarjapelit "puhtaalla-pelillä" ja juhli sunnuntain jatkopelien päätteeksi turnauksen ykköstilaa ansaitusti. Kuudesta pelatusta pelistä 5 voittoa ja 1 tasapeli riitti suhteellisen selkeään turnausvoittoon. Uurastuksen päätteeksi pojat siis saivat kultaiset mitalit kaulaansa ja pokaalin kotiin Kirkkonummelle viemisiksi.

A-lohkossa pelannut KyIF-02 Liverpool ryhmä esitti myös hienoa peliä läpi turnauksen ja sijoittui lopulta turnauksessa kuudenneksi. Alkusarjasta oli tarjolla paikka mitalipeleihin Chelsean seuraksi, mutta tällä kertaa ei lukuisista luoduista paikoista saatu ensimmäisenä päivänä palloa millään maaliin, joten sijoitus jäi ryhmän peliesityksiin nähden ehkä hieman vaatimattomaksi. Kaikki kunnia kuitenkin mukaville vastustajille, jalkapallo on maalinteko-peli.

Kahden tasavahvan ryhmän sijoittumista kilpasarjassa ensimmäiseksi ja kuudenneksi voidaan pitää hyvänä suorituksena. Kentän laidalta saimme useaan otteeseen kiitosta pelaavasta pelityylistämme. Tälläistä palautetta on mukava saada.

Turnauksen tulokset löytyvät täältä >>

Tästä jatkamme kohti Aura Cupia, mutta välissä tietenkin treenataan kovalla vauhdilla ja asenteella. 1924!
Comments